Read Kirkkoraamattu 1933/38 alaviitteineen Job 30 Bible Online

Job 30 - Kirkkoraamattu 1933/38 alaviitteineen bible

Job 30

¹Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;

²Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;

³Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,

⁴Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:

⁵He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niin kuin varasta.

⁶He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.

⁷Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,

⁸Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.

⁹Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla. Job 17:6. Hän on minun pannut sananlaskuksi kansain sekaan, ja ääniksi heidän keskellensä. Ps 69:12. Ja minä puin säkin ylleni, ja olin heille sananlaskuksi. Val. v. 3:14. Minä olen kaiken minun kansani nauru, ja heidän jokapäiväinen virtensä. Val. v. 3:63. Katso, kuin he istuvat eli nousevat, niin he minusta virsiä laulavat.

¹⁰He kauhistuvat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni. Job 19:19. Kaikki uskolliset ystäväni kauhistuvat minua; ja joita minä rakastin, ovat kääntäneet itsensä minua vastaan.

¹¹Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: he ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.

¹²Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua. Jes 51:23. Vaan minä panen sen sinun raateliais käteen, jotka sanoivat sinun sielulles: kumarra sinus, että me kävisimme sinun ylitses, ja pane sinun selkäs maahan, että niin kuin katua myöten sen ylitse mentäisiin.

¹³He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.

¹⁴He ovat tulleet sisälle niin kuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.

¹⁵Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niin kuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niin kuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse. Job 23:15. Sen tähden olen minä hämmästynyt hänen edessänsä, ja koska minä sen ymmärrän, niin minä pelkään häntä.

¹⁶Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.

¹⁷Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.

¹⁸Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niin kuin hameeni pään lävellä.

¹⁹Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan. Ps 7:6. Niin vainotkaan viholliseni minun sieluani ja käsittäköön sen, ja poljeskelkaan maahan elämäni, ja painakaan kunniani tomuun, Sela!

²⁰Jos minä huudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole. Ps 13:2.etc. Kuinka kauvan sinä Herra peräti tahdot minua unhottaa? kuinka kauvan sinä peität kasvos minusta?

²¹Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.

²²Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.

²³Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu. Ps 90:3. Sinä, joka annat ihmiset kuolla, ja sanot: tulkaat jälleen, te ihmisten lapset. Hebr 9:27. Ja niin kuin kaikkein ihmisten pitää kerran kuoleman, mutta sen jälkeen tuomio,

²⁴Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.

²⁵Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää. Ps 35:13. Mutta minä, kuin he sairastivat, puin säkin päälleni, vaivasin itsiäni paastolla, ja rukoilin sydämestäni; Ps 35:14. Minä käytin itseni kuin he olisivat olleet minun ystäväni ja veljeni: niin kuin se joka äitiänsä murehtii, kävin minä kumarruksissa murhevaatteissa. Rom 12:15. Iloitkaat iloisten kanssa, ja itkekäät itkeväisten kanssa.

²⁶Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.

²⁷Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: murheen aika on minun ennättänyt.

²⁸Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.

²⁹Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani. Ps 102:7. Minä olen niin kuin ruovonpäristäjä korvessa: minä olen niin kuin hyypiä hävitetyissä kaupungeissa. Miik 1:8. Sitä minun täytyy valittaa ja parkua, minun täytyy riisuttuna ja alasti käydä; minun pitää valittaman niin kuin lohikärmeet ja murehtiman niin kuin nälkäkurki.

³⁰Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet. Job 19:20. Minun luuni tarttuivat minun nahkaani ja lihaani, ja en minä taida nahallani peittää hampaitani. Val. v. 5:10. Meidän ihomme on poltettu, niin kuin pätsissä, hirmuisen nälän tähden.

³¹Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.