Read Raamattu, 1776 Jobin kirja 30 Bible Online

Jobin kirja 30 - Raamattu, 1776 bible

Jobin kirja 30

¹Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;

²Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;

³Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,

⁴Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:

⁵He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.

⁶He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.

⁷Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,

⁸Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.

⁹Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.

¹⁰He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.

¹¹Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.

¹²Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.

¹³He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.

¹⁴He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.

¹⁵Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.

¹⁶Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.

¹⁷Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.

¹⁸Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.

¹⁹Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.

²⁰Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.

²¹Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.

²²Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.

²³Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.

²⁴Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.

²⁵Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.

²⁶Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.

²⁷Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.

²⁸Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.

²⁹Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.

³⁰Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.

³¹Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.